There is only one that I fear more than any other

Viime yö oli kamala. Ennen nukahtamista näin välähdyksiä mielessäni. Yksi näyistä koski omia hautajaisiani. Näin arkkuni, jonka päälle pappi heitti hiekkaa ja sanoi: "Maasta sinä olet tullut, maaksi pitää sinun jälleen tuleman". Ja olin siis vielä hereillä. Minulla oli varmaan kuumettakin, koska välillä tuntui kuin helvetin liekit polttaisivat ja välillä tuli vilu. Olin lähes varma siitä, että kuolen joko henkisesti tai fyysisesti. Henkisellä kuolemisella tarkoitan sitä, että menetän todellisuudentajun täysin.

Ei ole mitään uutta, että unentuloa odotellessani levottomat ajatukset valtaavat mieleni. Joskus jopa herään keskellä yötä jo valmiiksi paniikissa. Unetkin ovat ahdistavia. Jotkut unet tai jokin teema toistuu useana yönä kuin kertoakseen minulle jotain, miltä olen sulkenut silmäni, koska myöntäminen satuttaisi liikaa. Olen niin kyllästynyt pelkäämään. Se vain on jotain, mille en pysty tekemään oikein mitään. En voi lakata pelkäämästä, vaikka tietäisinkin sen aiheuttajan.

Vaikka elämäni tuntuu olevan päämäärätöntä, enkä ole vuosiin tuntenut käsitettä 'kunnianhimo', olen lähes hyväksynyt sen sellaisena kuin se on. En jaksa rimpuilla enää. Se on oikeastaan aika yhdentekevää, mitä kukin tekee täällä maan päällä. Ei niitä suorittamisia kukaan muistele enää sen jälkeen, kun lakkaamme olemasta. Kaikki me päädytään multiin tai tuhkauurniin. Maailmanloppukin tulee aikanaan ja silloin se on yks hailee, vaikka olisit ollut itse Jeesus. Kannattaa kuitenkin pyrkiä tekemään sellaisia asioita, jotka tekevät elämästä jollakin tapaa mielekästä.

Sängyn pohjalle jääminen olisi luovuttamista, kukaan ei sieltä tule nostamaan. Sieltä pitää nousta itse. Jos ei ole työkykyinen, kannattaa kuitenkin tehdä jotain, mitä pystyy tekemään. Lamaantuminen on liian helppoa. En sano, etteikö se olisi tietyissä olosuhteissa väistämätöntä (tiedän, mistä puhun). Mutta jos lakkaa vaatimasta itseltään, on selvää, ettei elämällä ole silloin mitään tarjottavanaan.

Don't let this symbolism kill your heart

Elämme esteetikkojen valtakunnassa. Nykyään on enemmän sääntö kuin poikkeus se, että ulkonäköön panostetaan. Pyritään muokkaamaan ulkonäkö vastaamaan esim. henkilökohtaisia kauneuskäsityksiä, mielenmaisemaa, tyylisuuntausta, kulttuuri-identiteettiä jne.

2000-luvulla on korostunut entisestään vimma hioa esiin paras mahdollinen versio itsestä. Tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että korostetaan yhtä tai useampaa "hyvää puolta" ja epäsuotuisempina pidettyjä puolia häivytetään. Etua on myös siitä, että henkilöllä on jotain sellaista, mitä muilla ei ole. Jos kyseessä on hieman rohkeampi henkilö, niin hän voi ottaa yhden epäsuotuisista puolistaan ja tehdä siitä hänen erityisominaisuutensa, mutta tätä harvemmin näkee. Usein erityisominaisuuksiksi pääsevät esim. hiusten malli tai väri, ruumiinrakenne tai jokin yksittäinen kehon osa (pitkät sääret, kapea uuma, isot rinnat tms), kasvonpiirteet (silmien väri tai muoto, huulet, nenä), lävistykset ja tatuoinnit yms.

Olen itse kokenut kaikki mahdolliset ulkonäkökriisit. Tänään oli jälleen huono päivä sen suhteen. Aikani märehdittyä, havahduin omaan turhamaisuuteeni. Miksi ihmeessä keskityn siihen asiaan, jolla on itse asiassa vähiten merkitystä? Jos ajatellaan hetki ulkonäköä realistisesti, niin sillähän ei ole mitään tekemistä sen kanssa, keitä me todella olemme. Keho on tavallaan pelkkää silmänlumetta. Ulkonäköä tärkeämpää elinvoiman kannalta on se, että kroppa pelittää ja palvelee kutakin parhaalla mahdollisella tavalla. Fyysisten ominaisuuksien viehättävyys ei välttämättä kerro terveydestä. Voi olla vaikka jokin epämuodostuma, mutta pystyy silti elämään täysin normaalia elämää. Se, mikä vetää puoleensa toista ihmistä aidosti, on jotain, mitä ei silmillä näe.

Tuntuu usein toivottomalta elää maailmassa, jossa on niin paljon vinossa. Kuinka pyrkiä eheyttämään ja vakauttamaan minäkuvaansa, kun ympäristötekijät painavat päälle jatkuvasti? Minulla olisi paljonkin sanottavaa aiheesta, mutta ehkä lisää aiheesta joskus toiste. Tämä kun on sen verran arka asia, että se menisi herkästi turhaksi rypemiseksi, eikä se palvele ketään. Toivon, että maailmanmeno muuttuu. Ehkä jo 3000-luvulla ulkonäkö menettää täysin merkityksensä ja keskitytään ulkoisten ominaisuuksien sijaan vaikka älyyn. Toisaalta, siinäkin olisi omat ongelmansa..

Timeless

Olen luonteeltani rauhallinen. Jos en saa tehdä asioita omaan tahtiini, menetän järkeni ja luhistun alta aikayksikön. Joidenkin on ollut vaikeaa hyväksyä tätä piirrettäni. Esimerkiksi taipumukseni myöhästyä saa ihmiset hermostumaan. Erityisesti myöhästelen tapaamisista, joille olisi tärkeää tulla ajoissa. Kiireessä pudottelen tai hukkaan asioita, törmäilen ja sotken ihan järjettömästi. Aivan kuin aivoni kieltäytyisivät toimimasta normaalisti, kun niille välittyy tieto kiireestä. Tai sitten se vanha tuttu paniikki vain saa minut sekaisin. Ehkä kehonikin tietää silloin, etten kiiruhtaessani ole oma itseni.

Minua on pidetty omituisena ja epäkelpona hitauteni takia. Jo ala-asteella minua kiusattiin sen vuoksi, että unohduin herkästi olemaan omissa maailmoissani. Tuntuu pahalta, kun joku ei ymmärrä, että se on luonteenpiirteeni. Koko yhteiskuntakin painottaa tehokkuuden merkitystä. Et ole normaali, mikäli pääset ulos ovesta vasta iltapäivällä. Suurin osa kouluista ja työpaikoista vaatii heräämään niin, että ehtii klo 8:00 paikalle. Lisäksi pitäisi jäädä aikaa ruuan laittamiselle ja harrastuksille.

Onneksi on olemassa paikkoja ja eläviä olentoja, joiden seurassa voin olla täysin oma itseni. Näihin kuuluvat tietenkin koti, Elsa ja Hasse sekä kumppanini. Lisäksi olen kokenut hyväksyntää klubitalolla, missä jokainen saa tehdä asiat omaan tahtiinsa ja olla sellainen kuin on.

Secrets

Jokaisella on salaisuuksia.. Toiset niistä enemmän ja toiset vähemmän salaisia.

Aikaisempi blogini perustui lähinnä salaisuuksien avaamiseen. Kun lopetin sen, sain salaisuudet takaisin. Ehkä sen vuoksi minun on ollut nyt vaikeampaa löytää suuntaa uudelle blogilleni, koska en halua menettää yksityisyyttäni toista kertaa. Ihmisellä pitää olla salaisuuksia. Mysteeri antaa sijaa mielikuvitukselle.

Vaikkei ihmisellä olisi käytännössä mitään, hänellä on kuitenkin aina salaisuutensa. Tai näinhän sen ainakin kuuluisi olla. Nykyään kun ihmiset ovat oppineet olemaan entistä avoimempia sosiaalisen median kautta, on paljastelusta tullut lääke tylsyyteen. Facebook, Twitter, Youtube yms tarjoavat keinoja, joiden avulla ihmiset kertovat itsestään yhä enemmän. Lapsillakaan ei ole kohta enää mielikuvitusta, kun heille opetetaan jo varhain, kuinka turruttaa mielensä näitä palveluja käyttämällä.

Sosiaalisen median palvelut osaavat olla hyvin koukuttavia. Ihmiset juuttuvat tietokoneen/puhelimen/tabin tms äärelle, eikä käsite 'vapaa-aika' ole enää sama kuin ennen. Ei ole aikaa itselleen ja ajatuksilleen, kun on kiire juosta töistä tai koulusta suoraan facebookiin. Kaverit eivät ole tavattavissa muuten kuin ruudun takaa. Enää ei jakseta olla kiinnostuneita toisesta, koska jokainen keskittyy antamaan itsestään suotuisaa kuvaa.

Itse olin tänä vuonna 3 kk facebookissa. Sitä ennen vuonna 2008, noin pari kuukautta. Poistuin sieltä, koska halusin enemmän aikaa itselleni – ilmaisun todellisessa merkityksessä. Tuntui, että facebook ajoi minut ihan piippuun. En ehtinyt enää pohdiskella asioitani kunnolla, kun päivä vaihtui illaksi silmänräpäyksessä. Huomasin myös, että vähitellen kynnys paljastaa itsestään yhä yksityisempiä asioita aleni. En ollut muutenkaan kunnossa, rajuja paniikkikohtauksia ilmeni monta kertaa viikossa. Ahdistus ajoi minut melkein suunniltani. Kun poistuin facebookista ja opettelin nauttimaan hetkestä, oloni parani huomattavasti.

Sin in my heart

Olen koko ikäni ollut herkkä ihastumaan. Tähän liittyy myös panseksuaalisuus, eli kiinnostumiseni ei rajoitu koskemaan vain jompaa kumpaa tai molempia sukupuolia, vaan se on kohdistunut myös esim. transsukupuolisiin. Nuorempana tämä oli minulle aika suurikin ongelma, kun pelkäsin omia tunteitani. Mietin, että olisi maailmanloppu jos vanhempani saisivat tietää, enkä kyllä vielä nykypäivänäkään menisi heille sitä kailottamaan. En vain koe sen olevan aihe, josta tarvitsisi keskustella heidän kanssaan! Se kun on ominaisuus siinä missä muutkin, mutta heiltä en kaipaa hyväksyntää siihen asiaan.

Luulisi, että jos ihastuu helposti, ei olisi kovin omistushaluinen, mutta asia onkin päinvastoin. Kenties osittain senkin takia minun on vaikeaa luottaa toiseen, että pystyn kuvittelemaan miten tunteet kehittyvät. Varmasti siihen liittyy muutakin, kuten menettämisen pelko. Pääni on joskus ihan sekaisin polyamorisesta mielestäni. Oikein hävettää tämä piirteeni, sillä tiedän hyvin omasta kokemuksestani, miten inhottavalta jo pelkkä epäilys toisen uskottomuudesta tuntuu. Ihastuminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että menisin heti ja toteuttaisin kaikki mahdolliset fantasiani. Harvoin uskallan antautua edes pieneen flirttiin, koska olen niin vietävän ujo.

 

Olen joskus miettinyt kyllä sitä, voisiko avoin suhde toimia. Vastaan on kuitenkin tullut kumppanini kokemukset asiasta ja omakin mustasukkaisuus. Jos ei ole itse valmis jakamaan kumppaniaan muiden kanssa, ei pitäisi silloin vaatia samaa toiselta osapuolelta. Parisuhteessa on tärkeää, että pystyy kokemaan olonsa turvalliseksi ja luottamaan siihen, ettei joka nurkan takana väijy kilpailijoita. Vaikka ehkä pystyisin pääsemään pelon yli... Olen ymmärtänyt, että avoimessa suhteessa herkästi toinen joutuu satutetuksi. Jos siihen on pienikin riski olemassa, ei sellaista pitäisi missään tapauksessa lähteä toteuttamaan.

Vaikka pystyn tuntemaan lämpimästi monia ihmisiä kohtaan, saattaa ihailu kääntyä nopeasti vihaksi, mikäli toinen antaa siihen aihetta. Olenhan tyypillinen epävakaa – mustavalkoinen ja ailahtelevainen kuin mikäkin teini!