Menin jotenkin sekaisin viime yönä. Pääni oli taas täynnä pelonsekaisia, negatiivissävytteisiä ajatuksia, enkä pystynyt nukahtamaan ahdistukseltani. Ajattelin, että nyt se on menoa sitten, tervemenoa järki. Ryöpytyksen keskellä muistan ohikiitävän ajatuksen, joka yritti sanoa, että minun on päästettävä irti tästä negatiivisuudestani. Mikäli tahdon elämästäni edes jollakin tapaa mielekästä, en voi jatkaa entiseen tapaan. Tiedostan sen kyllä, mutta kuten aina pinttyneiden ajatusmallien kanssa, se on helpommin sanottu kuin tehty.
Kun on oppinut pelkäämään pahinta kaikessa mahdollisessa, ei muutos tosiaan tapahdu sormia napsauttamalla. Prosessi on pitkällinen ja siitä on jatkuvasti muistutettava itseään. Uskon, että tarvitsisin ammattiapua siihen, mutta sellaisen puuttuessa voin varmaan harjoitella itsekin. Harjoitella mitä? Sellaiseksi ihmiseksi tulemista, jollainen haluaisin olla. Jo tässä kohtaa havaitsen ongelman, sillä en itsekään tiedä, millainen sitten haluaisin olla. Ehkä ihanteenikin ovat vähän pielessä. Ei sillä, etteikö niissä olisi mitään hyvää, mutta epäterveitä puolia on kai vielä liikaa. Kun on elänyt tietynlaisissa ympyröissä, alkaa väkisinkin unohtaa, mikä on tervettä ja mikä ei. Muodostuu sairaan identiteetti, jolla on automaattisesti myös sairaita esikuvia.
Negatiivisuuden lisäksi olisi siis päästettävä irti sairaan identiteetistä ja löydettävä oma itseni kaiken sen päälle kertyneen kuonan alta. Sen sijaan, että kuuntelen sairasta minääni, joka sanoo olevansa kyvytön tekemään asioita, joista todellinen minä pitäisi, olisi uhmattava tuota typerää ja kielteistä alisuoriutujaa. Sillä minä vihaan häntä. Hän on kuin jokin pieni, terävähampainen otus, jolla on punaiset silmät ja kymmenen jalkaa. Iljetys! Painuisi helvettiin. Mutta hän on sitkeä ja osaa puhua minut ympäri. Hän on nokkela suustaan, eikä minun viettelemiseksi paljon muuta tarvitakaan.
Ajattelin, että harjoitellakseni paremmaksi ihmiseksi tulemista, voisin listata ylös asioita, joista olen kiitollinen, tai joihin olen tyytyväinen esimerkiksi itsessäni tai vaikka muissakin. Toisekseen, olen aloittamassa itämaista tanssia tänä syksynä. Uskon, että se voisi auttaa kehon hahmottamisen vaikeuksiin ja samalla tekisi hyvää fyysiselle voinnillenikin (ihminen on kokonaisuus). Pienin askelin.
Voin lämpimästi suositella itämaista tanssia! Se on aivan ihanan naisellista, siinä tuntee itsensä jumalattareksi ja se on erinomaista treeniä :) Olen aikoinaan harrastanut itämaista tanssia monen monta vuotta....nyt pitkän tauon jälkeen aloitan syksyllä Vanajaveden opiston Tyynenmerentanssit-kurssin :D Odotan innolla millaista se on! Kerro sitten täällä tai instassa mitä tykkäät tanssista :) <3
VastaaPoistaJee, hyvä tietää! :) Jännittää vaan aika paljon, kun en ole moneen vuoteen käynyt minkäänlaisilla tanssitunneilla (viimeksi 8-9 vuotta sitten?). Ehkä se siitä lieventyy ekojen kertojen jälkeen sitten, hope so. Toinen, mitä jännitän, niin mahdolliset esitykset ! （／_＼） Saattaa nimittäin olla, että aina lukukauden päätteeksi sellaisia järjestetään.
PoistaKerron kyllä, kun olen saanut jonkinlaisen käsityksen siitä! ^__^
I'm so sad that Google Translator made a mess traslatin your words.
VastaaPoistaI cannot understand very much, sorry ):
I'll be waiting for some english post soon.*-*
Ihana juttu, että päätit juuri itämaisen tanssin aloittaa! :) Mie täällä oottelen, et meidän tuntien ajat varmistuisi niin pääsisi takaisin tanssikoululle. Todennäköisesti esityksiin ei ole pakko osallistua, meilläkin aina kysytään et ketkä haluaa tulla talvella näytökseen ja ketkä kesällä. Tsemppiä uuteen harrastukseen!
VastaaPoista