Vaikka edellinen tekstini oli, sanotaanko, hieman angstisemman puoleinen (kröhöm), niin minulla menee itse asiassa paremmin kuin vuosikausiin. Halusin tulla teillekin tämän asian jakamaan mahdollisimman pian, sillä en aio palata vanhaan – myöskään tämän blogin luonnetta ajatellen. Olen valittanut jo enemmän kuin kylliksi yhden ihmisen elämää kohden. Jotta emme kuitenkaan sortuisi yltiöpositiivisuuteen, niin korostan, että puhun vain tästä hetkestä, sillä huomisesta ei kukaan tiedä.
Kävin viime viikolla psykipolilla tapaamassa kallonkutistajaani. Se käynti oli täysin erilainen aiempiin verrattuina. Saavuttuani odotusaulaan, en kokenut tarvetta pyydellä anteeksi olemassaoloani. Televisio oli auki ja minua raivostutti katsoa tyhjänpäiväistä ohjelmaa. Vastoin sosiaalista varautuneisuuttani, sekä sen huomioonottaen, että siellä oli muitakin ihmisiä, nappasin kaukosäätimen ja suljin tv:n. Odotellessani katselin ikkunasta ulos ja erotin värisävyt selvästi. Ennen olisin nähnyt vain harmaata.
Hetki sitten kävin ilmoittautumassa rakukeramiikan ja posliininmaalauksen kursseille. Minulla on myös opiskeluun liittyviä suunnitelmia ensi keväälle, mutta kerron niistä vasta, kun tiedän varmaksi. ;) Siinä minun "joulukuulumiseni"! Toivotan lukijoille oikein lämpöistä joulumieltä ja rohkeutta lähteä kohti uusia seikkailuja ❤
 |
| Photo via Pinterest |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.