Menin jotenkin sekaisin viime yönä. Pääni oli taas täynnä pelonsekaisia, negatiivissävytteisiä ajatuksia, enkä pystynyt nukahtamaan ahdistukseltani. Ajattelin, että nyt se on menoa sitten, tervemenoa järki. Ryöpytyksen keskellä muistan ohikiitävän ajatuksen, joka yritti sanoa, että minun on päästettävä irti tästä negatiivisuudestani. Mikäli tahdon elämästäni edes jollakin tapaa mielekästä, en voi jatkaa entiseen tapaan. Tiedostan sen kyllä, mutta kuten aina pinttyneiden ajatusmallien kanssa, se on helpommin sanottu kuin tehty.
Kun on oppinut pelkäämään pahinta kaikessa mahdollisessa, ei muutos tosiaan tapahdu sormia napsauttamalla. Prosessi on pitkällinen ja siitä on jatkuvasti muistutettava itseään. Uskon, että tarvitsisin ammattiapua siihen, mutta sellaisen puuttuessa voin varmaan harjoitella itsekin. Harjoitella mitä? Sellaiseksi ihmiseksi tulemista, jollainen haluaisin olla. Jo tässä kohtaa havaitsen ongelman, sillä en itsekään tiedä, millainen sitten haluaisin olla. Ehkä ihanteenikin ovat vähän pielessä. Ei sillä, etteikö niissä olisi mitään hyvää, mutta epäterveitä puolia on kai vielä liikaa. Kun on elänyt tietynlaisissa ympyröissä, alkaa väkisinkin unohtaa, mikä on tervettä ja mikä ei. Muodostuu sairaan identiteetti, jolla on automaattisesti myös sairaita esikuvia.
Negatiivisuuden lisäksi olisi siis päästettävä irti sairaan identiteetistä ja löydettävä oma itseni kaiken sen päälle kertyneen kuonan alta. Sen sijaan, että kuuntelen sairasta minääni, joka sanoo olevansa kyvytön tekemään asioita, joista todellinen minä pitäisi, olisi uhmattava tuota typerää ja kielteistä alisuoriutujaa. Sillä minä vihaan häntä. Hän on kuin jokin pieni, terävähampainen otus, jolla on punaiset silmät ja kymmenen jalkaa. Iljetys! Painuisi helvettiin. Mutta hän on sitkeä ja osaa puhua minut ympäri. Hän on nokkela suustaan, eikä minun viettelemiseksi paljon muuta tarvitakaan.
Ajattelin, että harjoitellakseni paremmaksi ihmiseksi tulemista, voisin listata ylös asioita, joista olen kiitollinen, tai joihin olen tyytyväinen esimerkiksi itsessäni tai vaikka muissakin. Toisekseen, olen aloittamassa itämaista tanssia tänä syksynä. Uskon, että se voisi auttaa kehon hahmottamisen vaikeuksiin ja samalla tekisi hyvää fyysiselle voinnillenikin (ihminen on kokonaisuus). Pienin askelin.
